Tapahtui radiokoulutusaikana Turussa 1954

Radiokoulutus Turun Linnankasarmilla RT1:ssä alkoi syksyllä 1954, ja sinne me kolme Kyminlinnan poikaa olimme tulleet saamaan koulutusta monien muiden rannikkotykistön poikien kanssa.

Sähkötystä meille tuli opettamaan eräs alikersantti Heikkilän kasarmilta. Muistan hänet hyvin pätevänä ja mukavana miehenä. Emme saaneet moitteita vaikka usein teimme asiat aivan väärin. No siinä tapauksessa harjoittelimme niin kauan, että oli pakostakin opittava. Hän oli hyvä sähköttäjä enkä muista hänen koskaan tehneen yhtäkään virhettä. Toisaalta meille tarkoitettu antonopeus oli erittäin hidasta ainakin koulutuksen alussa. Kun myöhemmin koulutusajan jälkeen palasimme omiin yksikköihimme, jokainen meistä oli tarpeeksi hyvä sähkötyksessä ja osasimme käyttää erilaisia radioita niin radioasemalla kuin ulkona maastossa.

Sinä lyhyenä aikana, jonka olimme Turussa, sielläkin tapahtui monta mielenkiintoista asiaa. Olimme Uudenkaupungin lähellä olevassa Janhuan varuskunnassa muutamana päivänä saamassa koulutusta mm. etäisyyden mittauksessa, jota taitoa tarvittiin tykin suunnan määrittämiseen niin etäisyyden kuin suunnankin suhteen. Lisäksi saimme kaikenlaista radioalaan liittyvää koulutusta useammankin kerran Ruissalon ja Raision metsissä ja pelloilla.

Kasarmimme ruokala oli ylimmässä kerroksessa Linnankadun puolella. Sieltä oli hyvä näköala Aurajoelle ja aivan kadun toisella puolella olevalle Crichton-Vulcanin laivanrakennustelakalle. Seurasimme päivittäin kuin teatterin parhaalta katselupaikalta miesten työskentelyä telakalla ja valmistuvaa laivaa, joka oli ainakin ulkoapäin aivan valmiin näköinen ja veikkasimme sen vesillelaskua jo lähipäivinä. Niinpä sitten muutaman päivän kuluttua ruokailemassa ollessamme ikkunoiden puolella istuneet miehet nousivat kuin yhdestä käskystä seisomaan ja kohta me kaikki hyppäsimme pystyyn ja menimme katsomaan mitä ulkona oikein tapahtui. Mainittu laiva oli hiljalleen lipumassa telakalta kohti Aurajoen vesiä ja vain pari kertaa se kauniisti keinahti sinne päästyään. Näky oli aivan mahtava ja sitä ei monikaan koe koskaan elämässään. Meihin vaikutti suuresti sekin, että olimme aivan lähellä alusta sen vesillelaskun aikana ja näimme kaiken ylhäältä hyvästä näkökulmasta. Viimein asetuimme rauhallisesti paikoillemme pöytiin ja ruokailun loppuaika oli hiljainen mutta ympärillä leijui aivan tiivis ja mahtava juhlatunnelma.

Tältä samalta telakalta oli valmistunut useita myös yleisölle tunnetuksi tulleita laivoja kuten esim. panssarilaivat Väinämöinen (1930) ja Ilmarinen (1931). Myös Suomenlinnan rantaan museoitu sukellusvene Vesikko (1933) on yksi niistä. Ilmarisen kohtalona oli ajautua miinaan Suomenlahdella 13.9.1941. Kuolleita oli 271 ja pelastettuja 132.

Sukellusvene Vesikko Suomenlinnassa 1983.

Tässä samassa ruokasalissa sattui muutamia muitakin mielenkiintoisia tapahtumia ja muistan erään eräältä lihakeittopäivältä. Keitto oli maukasta ja kaikki popsivat sitä hyvällä ruokahalulla. Jokaista lautaselle laitettua ruokapalaa ei tarvinnut syödä jos kyse oli esim. läskistä, nahanpaloista tai vaikkapa luunkappaleista. Niitä varten oli joka pöydässä ns. risteilijä, mihin lusikoimme em. ruokatähteet. Risteilijä oli metallinen, puolipallonmuotoinen astia ja se kulki tarvittaessa milloin missäkin kohtaa pöydässä. Syötyämme lihakeiton risteilijä oli tullut aivan täyteen ja sitä katselimme ja ihmettelimme puoliääneen. Silloin eräs tykkimies kysyi yllättäen, että jos jokainen meidän pöydässämme oleva maksaisi hänelle kympin, hän tyhjentäisi astian vielä normaalin ruoka-annoksensa lisäksi. Kympit kerättiin ja siitä alkoi uusi ateriakierros yhdelle ruokailijalle. Naapuripöydässä ihmeteltiin ruokailumme hitautta ja se selvisi heille vasta myöhemmin. Katselimme enemmän kuin kympin edestä tykkimiehen toista ateriaa, kun hän taisteli kuin mies risteilijän kanssa. Luita ei risteilijässä ollut, mutta läskit ja nahanpaloissa olleet harjakset valuivat virtanaan suupielistä. Huh, huh ja niin lähdimme jokainen ruokalasta hyvillä mielin vatsat täynnä ja eräällä lisäksi taskut täynnä kymppejä, joita löytyi myöhemmin yksi jopa rappukäytävästä.

Joulu lähestyi ja samaan saliin oli järjestetty miellyttävä joulujuhla. Pienimuotoista ohjelmaa tarjottiin talon puolesta ja ruotukaverimme Häkkinen soitteli haitarilla kotoisia joululauluja. Saimme pienet paketitkin mukaanvietäviksi kämpillemme. Varsinainen radiokoulutus oli loppunut ja pääsimme kaikki palaamaan jouluksi omiin yksikköihimme. Meidän patteristostamme puolet miehistä pääsi jouluksi muutaman päivän kotilomalle ja loput pääsivät uudeksi vuodeksi.

Tuomo Tenkanen OH2NPF